Mainos

Norjassa surkea kesä – tällä viikolla luvassa jopa lunta

Norjalaisia ei ole tänä vuonna siunattu niillä ihan parhailla kesäsäillä.

Heinakuussa maassa satoi ennätyksellisen paljon. Esimerkiksi Bergenissä vettä tuli viime kuussa eniten 46 vuoteen, yhteensä 261 millilitraa, kun sitä normaalisti sataa 148 millilitraa. 

Mutta pahempaa on luvassa: Meteorologien mukaan matalapaine tuo Norjaan tällä viikolla jopa lumisateita. 

Vaikka suurimmassa osassa maata värjöitellään syksyisessä säässä ilman lumipeitettä, kannattaa vuorilla lomailevien kaivaa esiin talvivaatteensa. Säätieteilijöiden mukaan vuorilla saattaa sataa lunta aina maan eteläosaa myöten. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.