Mainos

NRK: Breivikiltä kuulostava mies soitti uhkauksen terrori-iskuista – ei otettu todesta

Norjan hallitus sai uhkaussoiton vain kuukausia ennen heinäkuussa tapahtuneita terrori-iskuja, maan yleisradio NRK kertoi tänään. Poliisille ei kuitenkaan ilmoitettu uhkauksesta.

Anders Behring Breivikiltä kuulostava mies kertoi rauhalliseen äänensävyyn maan työnväenpuolueen nuorten ampumisesta.

Mies mainitsi puheensa aikana myös manifestin.

Puhelu soitettiin maaliskuussa 2011. Hallituksen puhelinvaihteessa työskennellyt henkilö kirjasi puhelussa esitetyt uhkaukset ylös. Asiaa ei viety kuitenkaan eteenpäin poliisille.

– Puhelua ei pidetty todellisena uhkana, vaan epämääräisenä ja sekavana, kertoo puhelinvaihdetta johtava Eva Måge Brown.

NRK:n mukaan puhelun vastaanottanut henkilö kirjasi ylös uhkailujen lisäksi soittajan nimen sekä tämän puhelinnumeron.

Puhelinvaihteesta kerrotaan, ettei tiedetä varmasti, oliko soittaja Behring Breivik. Muistiinpanot sisältänyt paperi on kadonnut.

Puhelusta ilmoitettiin kuitenkin poliisille heinäkuun terrori-iskujen jälkeen.

(MTV3 - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.