Mainos

NRK: Kuolleita suomalaissukeltajia yritetään nostaa ensi viikolla

Norjassa luolasukelluksella kuolleiden kahden suomalaisen ruumiit yritetään nostaa todennäköisesti ensi viikolla.

Norjan yleisradioyhtiön NRK:n haastatteleman Oslon palo- ja pelastuslaitoksen edustajan mukaan monimutkaisen operaation valmistelut ovat jo käynnissä.

– Lähetämme parhaat sukeltajat, joita Oslon pelastuslaitoksella on, sanoo osastopäällikkö Fredrik Fröland NRK:lle.

Hänen mukaansa operaatiossa käytetään hyväksi kokemuksia vuonna 2006 samassa luolassa toteutetusta vastaavasta pelastussukelluksesta. Tuolloin syvimmällä kävivät brittisukeltajat, ja samoja sukeltajia käytetään todennäköisesti myös tällä kertaa.

Frölandin mukaan vaarallisen operaation valmisteluun liittyy myös paperityötä: viranomaisilta pitää esimerkiksi hakea poikkeuslupa määräykselle, jonka mukaan sukeltajilla on oltava koko ajan viestiyhteys avustajiin pinnalla. Tämä ei kuitenkaan ole pitkässä ja syvässä luolastossa mahdollista.

Suomalaiset kuolivat Plurdalenissa viime viikolla. Kolme samaan seurueeseen kuulunutta sukeltajaa selvisi hengissä.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.