Mainos

Nuorelle belgialaiselle myönnetty eutanasia masennuksen vuoksi – ”Yritin kaikkeni ja epäonnistuin”

Lääkärit ovat antaneet 24-vuotiaalle belgialaisnaiselle oikeuden eutanasiaan masennuksen perusteella, kertoo Newsweek.

24-vuotiaalle naiselle on annettu lupa tappavaan injektioruiskeeseen, sillä hän on kärsinyt koko ikänsä itsemurha-ajatuksista. Naisella ei ole muita sairauksia masennuksen lisäksi.

Nuori nainen on ollut psykiatrisen laitoksen potilaana 21-vuotiaasta asti ja on yrittänyt tappaa itsensä joitain kertoja.

– Jos minulla olisi mahdollisuus, valitsisin elämän. Mutta olen yrittänyt kaikkeni ja epäonnistunut, Newsweek siteeraa.

Eutanasian päivämäärää ei ole vielä päätetty.

”Eutanasia ei ole vastaus kaikkeen inhimilliseen kärsimykseen”

Belgia laillisti eutanasian vuonna 2002, toisena maana maailmassa Hollannin jälkeen. Belgian lain mukaan lääkärit voivat auttaa potilaita kuolemaan, jos potilas ilmaisee halunsa kuolla sietämättömien tuskien vuoksi.

Newsweek kertoo, että eutanasiat ovat lisääntyneet Belgiassa. Vuonna 2013 kuolemia oli yli 1807, kun vuonna 2012 niitä oli 1432.

Yli puolet viime vuonna eutanasian avulla kuolleista olivat yli 70-vuotiaita, mutta nuorten ihmisten, jotka haluavat kuolla laillisesti masennuksen vuoksi, määrä kasvaa.

Eurooppalaisen bioetiikan instituutin projektipäällikkö Carine Brochier vastustaa kehitystä. Hän uskoo liian monien kuolevan Belgiassa eutanasian vuoksi.

– Eutanasia ei ole vastaus kaikkeen inhimilliseen kärsimykseen, Brochier toteaa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.