Mainos

Nuoren reppureissaajan painajainen: Kaksi kuukautta sadistin vankina hotellihuoneessa

47-vuotias australialaismies on saanut pitkän vankeustuomion tämän pidettyä nuorta naista vankina hotellihuoneessa peräti kahden kuukauden ajan.

Kyseisenä aikana hän teki poikkeuksellisen raakaa seksuaalista väkivaltaa hollantilaiselle 21-vuotiaalla reppureissaajalle.

Karmaiseva rikos tapahtui hotellihuoneessa Melbournessa vuoden 2012 marras- ja joulukuussa.

Mies raiskasi uhrinsa useita kertoja ja hakkasi tätä niin pahoin, ettei nainen kyennyt enää syömään tai edes näkemään. Uhria kuristettiin ja iskettiin teräasein.

Lisäksi 47-vuotias ruoski naista lukuisia kertoja kännykän laturilla aiheuttaen tälle erittäin pahoja ruhjeita, kertoo The Guardian.

Nainen joutui kokemaan myös koko vankinaoloaikana järkyttävää psyykkistä kidutusta ja tappamisella uhkailua. Mies oli muun muassa sulkenut kirjekuoreen uhrinsa kuvan, tämän hiuksia ja verta. Hän kertoi naiselle, että ne olisivat ainoat asiat, mitä tästä jäisi jäljelle.

Uhri painajainen päättyi, kun hänen onnistui lyödä sadistista pahoinpitelijäänsä puukolla 24. joulukuuta 2012. Nainen sai vapautettua itsensä köysistä ja paikalle kutsuttiin ambulanssi.

47-vuotias miestä, jolla on kolme lasta itsellään, tuomittiin 17 vuodeksi vankeuteen. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.