Mainos

Hamas ehdottaa vuorostaan 24 tunnin tulitaukoa Gazaan

Uutistoimisto Reutersin mukaan palestiinalaisjärjestö Hamas ehdottaa vuorokauden mittaista tulitaukoa Gazaan.

Hamasin tiedottajan mukaan tulitauko voisi alkaa iltapäivällä.  

Hamas perusteli tulitaukoa YK:n väliintulolla, gazalaisten siviilien tilanteella sekä lähestyvällä ramadanin päättymisjuhlalla.  

Israel ei kommentoinut asiaa tuoreeltaan. Maa on aikaisemmin tänään vetänyt pois ehdotuksensa 24 tunnin tulitauosta, koska Hamas oli tehnyt raketti-iskuja Israeliin.   

Uutistoimisto Reutersin mukaan pian Israelin ilmoituksen jälkeen Gazan kaupungin itäosissa kuultiin rajua tulitusta. Tulitauon päättymisen jälkeen ainakin kolme palestiinalaista on kuollut Israelin hyökkäyksissä eri puolilla Gazaa, sairaalalähteet kertoivat.  

Molemmat osapuolet pitäytyivät tulitauossa 12 tuntia lauantai-iltaan asti, mutta Israelin armeijan mukaan pian sen jälkeen Hamasin taistelijat ampuivat raketteja Israelin puolelle. Yksi israelilainen sotilas sai surmansa, mutta muista mahdollisista vahingoista ei ollut tietoa.  

Tulitauon aikana gazalaiset vierailivat pommitettujen kotiensa luona. Tuhot olivat mittavia: useita taloja oli pommitettu maan tasalle. Raunioista löydettiin lähes 150 ihmisen ruumiit, ja määrän uskotaan nousevan.  

Gazan vajaat kolme viikkoa kestäneessä konfliktissa on kuollut yli 1000 palestiinalaista ja hieman yli 40 israelilaista. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.