Mainos

Obama kieltää liittolaismaiden johtajien vakoilun

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on ilmoittanut uudistuksista kansallisen turvallisuusviraston NSA:n toimintaan. Tietojenkeruu jatkuu, mutta viraston oikeuksia rajoitetaan. 

Obama lupasi tärkeäksi luonnehditussa puheessaan, että Yhdysvallat ei vakoile läheisten liittolaismaiden johtajia ja hallitusten päämiehiä. Amerikkalaisen hallituslähteen mukaan tämä koskee kymmeniä maita.

Paljastukset Yhdysvaltain harjoittamasta salakuuntelusta ovat suututtaneet muun muassa Saksan liittokanslerin Angela Merkelin.

Myös viraston keräämien puhelintietomassojen säilytykseen on tulossa muutoksia. Obaman mukaan hallinnon ei tule säilyttää näitä tietoja.

Edward Snowdenin vuotamista asiakirjoista on käynyt ilmi, että NSA kerää tietoja satojen miljoonien ihmisten puhelin- ja muusta tietoliikenteestä eri puolilla maailmaa.

Obama tähtäsi selvästi puheessaan kompromissiin erilaisten odotusten ristipaineessa. Hän pyrki vakuuttamaan sekä amerikkalaisille että muulle maailmalle, että Yhdysvallat ottaa tosissaan huolet kansalaisten tietoturvasta. Rauhoiteltavana oli myös toinen ääripää, jonka mukaan maan turvallisuus on edelleen taattava. 


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.