Mainos

Obama lyhensi tuomioita ennätysmäärältä vankeja

Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama on lyhentänyt merkittävästi yli 200:n huumerikoksesta tuomitun vangin tuomiota.

Yksikään presidentti ei ole lyhentänyt kerralla niin suurta määrää tuomioita yli sataan vuoteen.

Tuomioiden lyhentäminen on osa Obaman yritystä muuttaa oikeusjärjestelmää oikeudenmukaisemmaksi. Tällä hetkellä Yhdysvalloissa on vangittuna suhteettoman paljon mustia ja latinoita.

Monet Obaman vapauttamat vangit oli tuomittu poltettavan kokaiinin crackin hallussapidosta tai myymisestä. Crack on Yhdysvalloissa erityisesti mustien ja latinoiden suosiossa, ja siihen liittyvät huumerikostuomiot ovat kovempia kuin valkoisen väestön suosimaan nuuskattavaan kokaiiniin liittyvät.

Kahden kautensa aikana Obama on lyhentänyt tuomioita enemmän kuin edelliset yhdeksän presidenttiä yhteensä.

Presidentti ajaa myös oikeusjärjestelmän uudistamista. Uudistuksella on kannattajia kummassakin pääpuolueessa, mutta se ei silti ole edennyt kongressissa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.