Mainos

Obama osallistuu armeijaverilöylyn muistotilaisuuteen

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama aikoo osallistua tiistaina Fort Hoodissa järjestettävään hartaustilaisuuteen, jossa muistetaan armeijatukikohdassa tapahtuneen ampumavälikohtauksen uhreja.

Torstaisen verilöylyn tutkimukset jatkuvat edelleen. Tutkimuksissa on keskitytty nyt pääosin ampujan, Nidal Malik Hasanin motiiveihin.

FBI on tutkinut Hasanin tietokoneen, mutta viitteitä esimerkiksi ääri-islamistisiin ryhmiin ei ole löytynyt. Tutkijat eivät kuitenkaan ole sulkeneet täysin pois sitä mahdollisuutta, että Hasanilla olisi yhteyksiä terroristijärjestöihin.

Armeija psykiatrina toimiva Hasan ampui Fort Hoodissa torstaina 13 ihmistä kuoliaaksi. Lisäksi 30 ihmistä loukkaantui.

Hasan on yhä sairaalahoidossa. Hänen tilaansa on kuvailtu vakaaksi.

(MTV3 - Reuters - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.