Mainos

Obama: "Tavoitteena Mosulin valtaus"

Yhdysvallat lisää joukkojaan Irakissa, tavoitteena Mosulin valtaaminen Isisiltä.

Yhdysvallat lähettää lisää joukkoja ja Apache-taisteluhelikoptereita Irakiin, kertoo maan puolustusministeri Ashton Carter. Tavoitteena on valmistautua äärijärjestö Isisin tärkeimpiin keskuksiin kuuluvan Mosulin valtaamiseen.

Carter ei kertonut tarkemmin, kuinka paljon joukkoja vahvistetaan. Valkoisen talon tiedottajan mukaan lisävoimia lähetetään yli 200 ihmistä, mikä nostaisi Yhdysvaltojen sotilaiden määrän Irakissa yli 4 000:een.

Carterin mukaan koptereita voidaan hyödyntää nopeasti ja tehokkaasti ilmatukena, kun Mosul piiritetään ja lopulta vallataan. Hyökkäykselle ei ole vielä määritelty ajankohtaa.  

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama arvioi, että edellytyksiä Mosulin kaatumiselle voi olla vuoden loppuun mennessä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.