Mainos

Obaman kuherruskuukausi päättymässä

Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman suosio on kääntynyt laskuun. Tuoreen mielipidemittauksen mukaan Obamaan uskoo nyt hieman alle 60 prosenttia amerikkalaisista, kun viime kuussa luku oli vielä 65 prosenttia.

Yksi suurimmista kompastuskivistä uudelle hallinnolle on ollut suunnitteilla oleva terveydenhuoltouudistus.

Yhä useampi amerikkalainen luonnehtii Obamaa julkisia varoja surutta kuluttavaksi presidentiksi. Myös usko julkisilla varoilla tehtävään elvytykseen on hiipunut.

Närää on herättänyt myös se, että osa julkisin varoin pelastetuista pankeista tahkoaa nyt mahtavia tuloksia, mutta lainahanat tavalliselle kuluttajille ovat yhä tukossa.

Washington Post -sanomalehden teettämään kyselyyn haastateltiin tuhatta aikuista heinäkuun puolivälissä. Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä molempiin suuntiin.

Katso Päivi Sinisalon raportti Washingtonista (Kymmenen uutiset 20.7.2009)

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.