Mainos

Obaman kuokkavieraat eivät innostuneet kuulusteluista

Yhdysvaltain salaisen palvelun johto myöntää, että presidentti Barack Obaman juhliin päässeet kuokkavieraat olivat yllätys ja harvinainen tapaus, mutta palvelun mielestä presidentti ei ollut missään vaiheessa vaarassa.

Myös salainen palvelu itse on ollut piinapenkissä virheensä takia. Salaisen palvelun johtaja Mark Sullivan myöntääkin, että he tekivät virheitä.

Turvallisuusviraston johtaja Benny Thompson kertoo, että heidän on vielä kuulusteltava Valkoiseen taloon kutsumatta päässyttä pariskuntaa eli Tareq and Michaele Salahia. Lisäksi Valkoisen talon sihteeriä Desiree Rogersia haluttaisiin haastatella. Ongelmana on, että kaikki kolme ovat kieltäytyneet näyttäytymästä tai tulemasta kuulusteluun.

Thompsonin mukaan Salahit haastetaan oikeuteen, jos he eivät vapaaehtoisesti suostu yhteistyöhön.

(MTV3 - AP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.