Mainos

Obaman-perheellä oma ryytimaa takapihalla

Yhdysvaltain ensimmäinen nainen Michelle Obama aikoo aloittaa luomuviljelmän omassa kotipuutarhassaan. Viljelmä ei tule olemaan mikään aivan vaatimaton, sillä puutarhan annit menevät suoraan Valkoisen talon keittiön käyttöön.

Paikallisten peruskoulun oppilaiden on tarkoitus auttaa luomuviljelyssä. Oppilaat aikovat sekä istuttaa että korjata satoa, kuten hedelmiä, vihanneksia, salaatteja ja yrttejä.

Michelle Obaman tavoitteena on opettaa amerikkalaisille terveellisiä ruokailutottumuksia. Hän on luvannut, että koko Obaman perhe on tässä mukana jopa itse presidenttiä myöten. Barack Obama onkin luvannut auttaa rikkaruohojen kitkemisessä.

Michelle Obama uskoo, että juuri lapsia kannattaa inspiroida terveellisen ruoan kuluttajiksi, sillä sillä on kauaskantoisia vaikutuksia.

- Uskon, että lapset alkavat opettaa omia perheitään ja sitä kautta sanoma terveellisistä elämäntavoista leviää myös koko ympärillä olevaan yhteisöön, Michelle Obama sanoi haastattelussa.

Viljeltäväksi tarkoitettu Obamien maatilkku on suuruudeltaan runsaat 100 neliömetriä, ja sen voi nähdä myös kadulta.

Vihannesten lisäksi Obamat aikovat kasvattaa ryytimaallaan eksoottisempia kasveja, kuten pinaattia, mangoldia, lehtikaalia, pippureita ja iisoppeja.

(MTV3-BBC)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.