Mainos

Oikeusministeri vaatii kurinpalautusta Thaimaan kuningashuonetta loukkaaville

Thaimaalaisten tulisi hylkiä niitä, jotka loukkaavat maan kuningashuonetta kuningas Bhumibolin kuoleman jälkeen, vaatii Thaimaan oikeusministeri Paiboon Koomchaya.

Ministerin mukaan hallitus aikoo vaatia majesteettirikoksista syytettyjen thaimaalaisten luovuttamista ulkomailta. 

– Heitä on vaikeaa saada syytteeseen Thaimaassa, mutta meidän on tehtävä parhaamme, ministeri sanoi. 

Rakastetun kuninkaan kuolema on saanut liikkeelle myös äärikuningasmielisiä aktivisteja, jotka etsivät netistä ja sosiaalisesta mediasta loukkauksiksi miellettyjä postauksia. 

Sosiaalisessa mediassa moititaan niitä, jotka eivät sure riittävän näyttävästi tai käytä mustia vaatteita. Sunnuntaina Samuin saarella poliisi pakotti naisen polvistumaan kuninkaan muotokuvan eteen, koska hänen väitettiin postanneen Facebookin kuningasta loukkaavan kommentin. 

Thaimaassa hallitseva juntta on moittinut mustia vaatteita vaativia kommentteja ja muistuttanut, ettei köyhillä ihmisillä välttämättä ole varaa ostaa mustia vaatteita. 

Thaimaassa on tiukat lait majesteettirikoksista. Loukkaukset kuningashuonetta vastaan voivat johtaa jopa 15 vuoden vankilatuomioon. Lainsäädäntö tekee keskustelun kuningashuoneen roolista ja tulevaisuudesta käytännössä mahdottomaksi. 

Turisteillekin suositellaan hillittyä vaatetusta 

Suomen suurlähetystö Bangkokissa on julkaissut Facebook-sivuillaan ohjeita Thaimaan turistiviranomaisten ohjeita maahan matkustaville turisteille.

Turistien ei edellytetä pukeutuvaan mustaan tai valkoiseen, mutta heidän toivotaan mahdollisuuksien mukaan pukeutuvan tummiin väreihin ja asiallisiin vaatteisiin julkisilla paikoilla. Vierailijoiden tulisi myös pidättäytyä sopimattomasta ja epäkunnioittavasta käytöksestä. 

Baarit ja yökerhot saavat itse päättää aukiolostaan, mutta hallitus on pyytänyt niitä pidättäytymään juhlinnasta suruajan aikana.   

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.