Mainos

Öljyvuoto katastrofi Meksikonlahden kalateollisuudelle

Yhdysvallat on julistanut "kalastushätätilan" Louisianan, Mississippin ja Alabaman osavaltioihin Meksikonlahden öljyvuodon seurauksena.

Meksikonlahden öljyvuodon tuhot näkyvät yhä selkeämmin, luonnon tuhojen lisäksi alueen tärkeä elinkeino, kalastus on kuilun partaalla. Kolme osavaltiota on jo julistettu "kalastushätätilaan", joka antaa mahdollisuuden valtion tukiaisen maksamiseen. Laajoilla alueilla Meksikonlahdella on voimassa kalastuskielto.

Yksinomaan Louisianasta tulee 40 prosenttia kaikista täkäläisestä kalastustuotteista, ja osavaltion kuverööri Bobby Jindal on syystäkin huolistaan.

- Tämä öljy ei uhkaa vain rannikkoamme ja rämeitämme, se uhkaa perusteellisesti elämäntapaamme täällä eteläisessä Louisianassa.

Rämeille ja rannoille saapunut öljy on tappanut runsaasti ruskeita pelikaaneja, osavaltion soiden harvinaisuuksia, ja tuhonnut niiden pesiä. Melkoinen määrä osteri- ja katkarapualueista on mennyttä. BP pääsee tiettävästi vasta huomenna yrittämään, jälleen kerran, vuodon tukkimista, eikä tälläkään kertaa tuloksesta ole takeita.

- Pidämme edelleen BP:tä päävastuullisena, mutta pidämme heitä samalla silmällä, pysymme tämän kimpussa ja ja BP:n niskassa, kunnes työ on tehty ja tehty oikein, sanoo Yhdysvaltain turvallisuusviraston johtaja Janet Napolitano.

BP:n ongelmat vuodon tukkimisen kanssa osoittavat selvästi sen, ettei sillä ole ollut minkäänlaista ennakkosuunnitelmaa tämäntyyppisen vuodon varalta. Hallitus ei voi kuitenkaan muuta, kun seurata turhautuneena yhtiön toistuvia yrityksiä, sillä ei ole itsellään yhtään parempia suunnitelmia

Katso Päivi Sinisalon raportti Washingtonista

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.