Mainos

Omaiset muistivat Kiinan verilöylyssä kuolleita

Tänään tulee kuluneeksi 20 vuotta Pekingin Tiananmenin aukion verilöylyksi muuttuneesta opiskelijamielenosoituksesta. Omaiset ovat tänään vieneet Pekingissä kuolleiden haudoille kukkia ja muistaneet muutenkin Tiananmenin aukiolla kuolleita läheisiään.

Kiinan armeija murskasi väkivaltaisesti demokratiaa vaatineiden opiskelijoiden ja muiden demokratia-aktivistien mielenosoitukset Taivaallisen Rauhan Aukiolla eli Tiananmenin aukiolla Pekingissä 4. kesäkuuta 1989.

Aukiolle on kaiken varalta määrätty sadoittain sotilaita ja poliiseja, mutta kymmenvuotispäivästä poiketen se pidetään yleisölle avoimena. Tiananmenin aukiolle ei odoteta kuitenkaan protesteja, sen sijaan mielenosoituksia odotetaan Hongkongiin ja Taiwaniin.

Tiananmenin kuolonuhrien tarkka määrä ei ole tiedossa vieläkään. Uhrimäärä vaihtelee parista sadasta jopa kolmeen tuhanteen lähteestä riippuen.

Clinton vaatii Kiinaa julkistamaan uhrimäärän

Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton vaatii Kiinan johtoa julkistamaan verilöylyssä kuolleiden tai kadonneiden nimet. Kiina on tähän asti väittänyt kuolleita olleet 200-300, kun taas Kiinan Punaisen ristin arvio kuolonuhreista liikkuu yli kahdessatuhannessa.

- Kiinan pitäisi tutkia avoimesti pimeämpiä puolia menneisyydestään ja tehdä julkinen tilinteko heistä, jotka kuolivat, katosivat tai jotka vangittiin. Nämä oppimisen ja toipumisen vuoksi, Clinton sanoi eilen.

Clinton kehotti Kiinaa myös vapauttamaan Tiananmenin mielenosoituksessa vangitut ja lopettamaan Tiananmenin Äidit -järjestön häiritsemisen. Järjestön aktivistit painostavat hallitusta antamaan tietoja vangittuina olevista sukulaisista ja ystävistä.

(MTV3-STT)

OMAISET MUISTIVAT UHREJA TÄNÄÄN

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.