Mainos

Onko hän New Yorkin pommi-iskua yrittänyt mies?

Yhdysvalloissa etsitään yhä Times Square -aukion epäonnistuneen pommi-iskun tekijää.

Yksi epäillyistä on turvakamerakuvassa näkyvä mies, joka taltioitui videolle noin puolen korttelin päässä pommi-autosta. Paikallisen poliisin mukaan noin 40-vuotias mies vaihtaa vaatteita ja poistuu sitten paikalta vaatekassia kantaen. Lähtiessään paikalta hän vilkaiseen olkansa yli ainakin kahdesti.

- Hän saattaa olla silminnäkijä, joka on havainnut jotain. Hän voi olla myös sekaantunut iskuun. Me emme tiedä sitä ja on liian aikaista arvailla asiaa. Sen sijaan tiedämme sen, että haluamme tunnistaa miehen ja puhutella häntä, sanoo Yhdysvaltojen sisäisestä turvallisuudesta vastaava ministeri Janet Napolitano.

Myös New Yorkin poliisipäällikkö Raymond Kelly kieltäytyy vielä nimeämästä miestä epäillyksi. Kelly kertoi uutiskanava CNN:lle, että viranomaiset harkitsevat myös toisen videonauhan julkaisemista. Turistin kuvaamalla videolla näkyy mies, joka juoksee pois tapahtumapaikalta.

Oikeusministeri Eric Holderin mkaan tutkijoilla on useita hyviä johtolankoja, joita tutkitaan.

- Olemme edistyneet merkittävästi. Syylliset löydetään ja heidät tuodaan oikeuden eteen, Holder vakuutti.

New Yorkin Times Square -aukio evakuoitiin lauantai-iltana, kun alueelta löytyi epäilyttävä, savuava katumaasturi. Auton moottori ja hätävilkut oli jätetty päälle. Poliisit löysivät ajoneuvon sisältä alkeellisen pommin.

Taleban-liike on ottanut iskun nimiinsä, mutta poliisin mukaan tästä ei ole vielä todisteita.

(MTV3 - AFP - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.