Mainos

Onko tässä viimeksi liki 80 vuotta sitten nähty eläin? Sukupuuttoon julistetusta pussihukasta useita havaintoja

Australiassa on nostatettu jälleen uutta toivoa sukupuuttoon kuolleen tasmaniantiikerin selviytymisestä.

Tasmaniantiikeri, joka tunnetaan myös pussihukkana, julistettiin virallisesti sukupuuttoon kuolleeksi 80 vuotta sitten.

Vuosien aikana useat ihmiset ovat kuitenkin väittäneet nähneensä tasmaniantiikereitä Australiassa. Tuorein epäilty havainto on myös ikuistettu videolle, jonka on julkistanut YouTubessa Thylacine Awareness-järjestö. Tapauksesta uutisoi BBC.

Hyvin suttuisella videolla näkyy pitkähäntäinen eläin kulkemassa takapihan läpi. Video on kuvattu Etelä-Australiassa Adelaide Hillsissä.

Asiantuntijoiden mukaan video ei kuitenkaan todista lajin olemassaolosta mitään. Heidän mukaansa lähistöltä olisi pitänyt löytyä myös todisteita kuolleista saaliseläimistä.

Viimeiseksi tiedetty tasmaniantiikeri kuoli Hobartin eläintarhassa vuonna 1936. Eläin metsästettiin Australiassa tarkoituksella sukupuuttoon maanviljelijöiden toimesta, jotka hermostuivat tasmaniantiikerin lammaslaumoissa tekemiin tuhoihin.

Australian mantereella ja Tasmanian saarella on kuitenkin tämän jälkeen tehty tuhansittain ilmoituksia tasmaniantiikerihavainnoista. Vuonna 2005 Bulletin lehti lupasi 1,25 miljoonan Australian dollarin palkinoon elävän yksilön kiinniottamisesta.

Tutkijat ovat myös pohtineet lajin elvyttämistä kloonaamisen avulla.

Etelä-Australian eläintieteellistä museota edustava tohtori Cath Temper arvioi, että videohavainto voi olla todellakin ”mitä tahansa”.

– Vaikka onkin kaukainen mahdollisuus, että Tasmaniassa voisi olla muutama selvinnyt yksilö, tämä (videohavainto) tuskin on oikea, koska pussihukkayksilöitä ei ole ollut koskaan mantereella, Temper toteaa BBC:lle.

– Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Olisi ylimielistä sanoa, ettei se ole lainkaan mahdollista.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.