Mainos

Opettaja antoi alaikäisille luvan harrastaa seksiä koulussa

Yhdysvalloissa Atlantassa poliisi on pidättänyt opettajan, jonka epäillään järjestäneen teini-ikäisille oppilailleen mahdollisuuden harrastaa seksiä koulun tiloissa. Tapauksesta uutisoi CNN.

Opettaja pidätettiin sen jälkeen, kun yhden oppilaan äiti kertoi löytäneensä arveluttavia viestejä 14-vuotiaan poikansa kännykästä.

– Kyse on siitä, että hän on antanut oppilaiden harrastaa seksiä luokkahuoneessaan sijaitsevassa varastotilassa, äiti kertoi CNN:n yhteistyökanava WSB:n haastattelussa.

– Hän sanoi pojalleni ”Voit olla siellä puoli seitsemästä puoli kahdeksaan”.

– Kerroitko tytölle, mitä tapahtuu? Että hän ei voi kertoa kenellekään? -- Älä kerro kellekään, että annan sinun käyttää huonettani, äiti kertoi viesteissä lukeneen.

25-vuotiasta miesopettajaa vastaan nostettiin syyte neljästä rikkomuksesta. Hänet on vapautettu takuita vastaan. 

Mies oli toiminut muun muassa matematiikan opettajana Stone Mountainin kaupungissa sijaitsevassa koulussa. Äidin mukaan hänellä oli ollut opettajaan liittyviä epäilyksiä jo aiemmin.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.