Mainos

Opettaja tappoi kaksi kania vasaralla oppilaidensa edessä – sai potkut

Italiassa kaksi kania oppilaidensa edessä vasaralla tappanut opettaja saa potkut. Italian korkein oikeus on määrännyt kanit tappaneen professorin erotettavaksi. Tapauksesta uutisoivat The Local ja Il Messaggero.

Tapaus sattui vuonna 2010 Milanossa Molinarin teknillisessä korkeakoulussa. Professori Carlo Rando oli tuonut luokkaansa kaikkiaan neljä kania, joista kaksi oli ollut eläviä. Opettaja oli tämän jälkeen tappanut elossa olleet kanit vasaralla kauhistuneiden oppilaidensa edessä osana biologian opetusta.

Randon potkut oli katsottu oikeutetuksi myös alemmissa oikeusasteissa. Oikeuden mukaan mies oli syyllistynyt vakavaan eläinrääkkäykseen. Myös opettajan käytöksen katsottiin olleen epänormaalia, etenkin kun oppilaat olivat olleet alaikäisiä.

Kanien tappamisen lisäksi lisäksi Rando oli tehnyt oppilailleen verikokeita epähygienisissä oloissa.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.