Mainos

Oppositio jatkaa mielenosoituksia Jugoslaviassa

Jugoslaviaan on odotettavissa uusia mielenosoituksia perjantaiksi. Maan oppositio kutsui ihmisiä suurmielenosoitukseen Belgradiin presidentti Slobodan Milosevicia vastaan.

Kostunica puhuu kansalle. 27.9. 2000.


Oppositio aloittaa myös laajan kansalaistottelemattomuuskampanjan. Muun muassa yliopistoissa ja kouluissa alkaa maanantaina opiskeluboikotti. Opposition johto ilmoitti päätöksensä johtuvan siitä, että maan keskusvaalilautakunta ei huomioinut heidän vaatimustaan hyväksyä Vojislav Kostunican voitto presidentinvaaleissa jo ensimmäisellä kierroksella.

Keskusvaalilautakunta ilmoitti aiemmin, että kumpikaan presidentinvaalien ehdokkaista ei saanut yli 50 prosenttia äänistä. Toinen kierros on määrä pitää lokakuun 8. päivä.

Clinton: Milosevicin väistyttävä


Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton on kehottanut Jugoslavian presidentti Slobodan Miloseviciä väistymään. Clinton sanoi, että Milosevicin pitäisi ottaa kansan mielipide huomioon, väistyä vallasta ja antaa rauhanomaisen demokraattisen muutoksen tapahtua.

Uutistoimisto Tanjugin mukaan Milosevic ja hänen sosialistipuolueensa johto valmistautuvat kuitenkin presidentinvaalien toiselle kierrokselle.
(MTV3-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.