Mainos

Oppositiojohtajia syytteeseen Valko-Venäjän mellakoista

Valko-Venäjän oppositiojohtajia ja tunnettuja toimittajia uhkaa syyte yllytyksestä levottomuuksiin, kertoi ihmisoikeusjärjestö Vesna. Epäiltyjen joukossa on kuusi opposition presidentinvaaliehdokasta. Jos heidät todetaan syyllisiksi, edessä on 5-15 vuoden vankeustuomio.

Epäiltyjen joukossa ovat nimekkäimmät opposition presidenttiehdokkaat Andrei Sannikov ja runoilija Vladimir Neklajev, jotka pidätettiin sunnuntaina.

Noin 600 ihmistä pidätettiin sunnuntaina, kun jopa 20 000 ihmistä osoitti mieltään Valko-Venäjän pääkaupungissa Minskissä presidentinvaalien jälkeen. Presidentti Aleksandr Lukashenko voitti vilpillisiksi tuomitut vaalit liki 80 prosentin ääniosuudella.

Valtaosa pidätetyistä selviää sakoilla tai enintään 15 päivän vankeustuomiolla. Sisäministeri Anatoli Kuleshov sanoo, että kaikki sunnuntain mellakan osanottajat saavat rangaistuksen.

- Emme pidättäneet kaikkia, mutta kaikki Itsenäisyysaukiolta paenneet tunnistetaan ja pannaan syytteeseen. Kukaan ei säästy rangaistukselta, Kuleshov sanoi uutistoimisto Interfaxin mukaan.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.