Mainos

Orpo saukonpoikanen sulattaa sydämet

Jos pimeys alkaa jo ahdistaa, seuraavasta hellyyttävästä videosta saattaa löytyä piristystä synkkyyteen. Yhdysvalloissa orvoksi jääneen saukonpoikasen kylpyhetki on nimittäin sydämet sulattava näky.

Emoa vaille jäänyt saukonpoikanen pelastettiin Kaliforniassa sijaitsevalta rannalta. Alle kilon painoinen pikkusaukko vietti ensimmäiset neljä viikkoa Montereyn lahden yleisöakvaariossa.

Viiden viikon ikäisenä poikanen muutti Chicagossa sijaitsevaan Sheddin meriakvaarioon.

Uudessa kotipaikassaan pikkusaukko vietiin ensitöikseen pesulle, jonka aikana se esiteltiin samalla medialle.

Saukonpoikanen tuntui alkuun protestoivan pesuhetkeä äänekkäästi, mutta lopulta kylpy saatiin onnelliseen päätökseen. 

Pentu 681 -nimeä kantava saukonpoikanen jää tarkkailtavaksi ja hoidettavaksi meripuistoon. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.