Mainos

Osa Assangen rikosepäilyistä vanhenee – raiskausepäily pysyy

Kolme Wikileaks-sivuston perustajaa Julian Assangea kohtaan esitetyistä neljästä seksuaalirikosepäilystä vanhenee ensi viikolla. Raiskausepäily sen sijaan pysyy voimassa aina vuoteen 2020 asti, kertovat ruotsalaiset oikeuslähteet.

Assangesta annettiin pidätysmääräys vuonna 2010, kun kaksi ruotsalaisnaista syytti häntä seksuaalirikoksista. Britannia on määrännyt Assangen luovutettavaksi Ruotsiin kuulusteluja varten, mutta Assange pakeni Ecuadorin Lontoon suurlähetystöön, missä hän on ollut kesäkuusta 2012 alkaen.

Assange pelkää, että Ruotsi luovuttaisi hänet Yhdysvaltoihin, jossa häntä mahdollisesti uhkaisi pitkä vankeustuomio vuodettujen asiakirjojen vuoksi.

– Tästä tutkinnasta olisi pitänyt luopua jo kauan sitten, koska todisteet olivat niin surkeita. On valitettavaa, että tässä joudutaan nyt odottamaan vanhenemisaikoja, kommentoi Assangen asianajaja Thomas Olsson.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.