Mainos

Oslossa vallitsi tyytyväisyys

Lähi-idän rauhanprosessi on saatu uudestaan liikkeelle Oslon huipputapaamisessa. Kaikki osapuolet vakuuttivat tyytyväisyyttään eilisiltana päättyneiden keskusteluiden jälkeen. Israelin ja palestiinalaisten johtajat pyrkivät pysyvään rauhaan ensi syyskuuhun mennessä. Myös Suomen ulkoministeriössä uskotaan, että Oslossa otettiin tärkeä edistysaskel kohti rauhaa.
Osastopäällikkö Pertti Torstila ulkoministeriöstä arvioi Oslon huipputapaamisen tuloksia Huomenta Suomessa (0:27).

Pertti Torstila

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton arvioi, että eilen päättyneet neuvottelut Israelin ja palestiinalaisten johdon kanssa elvyttivät Lähi-idän rauhanprosessia.
-Olemme juuri päättäneet erittäin hyvän tapaamisen. Uskon, että olemme elvyttäneet rauhanprosessia, sanoi Clinton runsaan tunnin kestäneen tapaamisen jälkeen. Neuvotteluihin osallistuivat Israelin pääministeri Ehud Barak, palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat ja Clinton. Kaikki kolme osallistuivat neljä vuotta sitten murhatun Israelin pääministerin Yitzhak Rabinin muistotilaisuuteen Oslossa ja neuvottelivat sen ohessa. Muistotilaisuuteen olivat saapuneet myös Venäjän pääministeri Vladimir Putin ja presidentti Martti Ahtisaari EU:n edustajana.

Clinton ei kertonut yksityiskohtia mahdollisista neuvotteluissa tehdyistä sopimuksista. Osapuolet pyrkivät pääsemään sopimukseen aikataulusta, joka tähtää rauhansopimuksen aikaansaamiseen ensi vuoden syyskuuhun mennessä. Helmikuussa on määrä tehdä puitesopimus. Vahvistamattomien tietojen mukaan neuvottelujen keskipisteenä oli Yhdysvaltain ehdotus, jonka mukaan osapuolet käsittelisivät vielä avoimeksi jääviä kysymyksiä Yhdysvalloissa tammikuusta 2000 alkaen.

Neuvotteluja käytäisiin toisin sanoen saman mallin mukaan, jolla Israel ja Egypti neuvottelivat Camp Davidissa vuosina 1978-79. Oslon kokouksen päättyminen viivästyi tunnilla, koska Barakin, Arafatin ja Clintonin lopulliset neuvottelut pääsivät alkamaan tuntia suunniteltua myöhemmin. Myös Clintonin ja Putinin tapaaminen lykkääntyi tunnilla. Clinton kehotti Putinia etsimään poliittisen ratkaisun Tshetshenian kiistaan. Maanantaina Arafat ja Barak neuvottelivat ensin kumpikin erikseen Clintonin kanssa ja alkuyöstä vielä keskenään. Neuvottelujen sisällöstä ei kerrottu. Valtuuskuntien edustajat korostivat kuitenkin neuvottelujen hyvää ilmapiiriä ja "henkilökohtaisia lämpimiä suhteita" etenkin Arafatin ja Barakin tapaamisessa.

Barak, Clinton, Jarafat

Clinton varoitti ennen kokouksen alkua odottamasta liikaa tuloksia ja antoi ymmärtää, että Oslossa keskustellaan enemmän muodollisuuksista kuin sisällöstä. Rabinin muistotilaisuudessa Barak lupasi juhlallisesti päättää Lähi-idän selkkauksen "Israelin vahvistamiseksi". Hän osoitti sanansa suoraan Rabinille: "Olemme päättäneet antaa kuolemallesi merkityksen saavuttamalla rauhan".

"Rabin maksoi vakaumuksestaan verellään"

Arafat luonnehti Rabinia suureksi poliittiseksi johtajaksi, joka sai maksaa vakaumuksestaan omalla verellään. Rabinin välttäessä koskettelemasta puheessaan rauhanneuvottelujen kiperimpiä kysymyksiä Arafat sanoi suoraan, että Israelin siirtokuntapolitiikka on suuri este rauhan tiellä. Arafat otti siirtokuntakysymyksen esille neuvotteluissaan Barakin kanssa. Palestiinalaislähteiden mukaan osapuolet välttivät ylipäänsä koskettelemasta vaikeimpia kysymyksiä ja keskittyivät sen sijaan luomaan hyviä henkilökohtaisia suhteita.

Myös Putin, Ahtisaari ja Norjan pääministeri Kjell Magne Bondevik ylistivät puheissaan Rabinia. Muistojuhlaan osallistui myös Rabinin leski Leah Rabin, jonka aloitteesta tilaisuus oli järjestetty. Israelin ja palestiinalaisten edustajat kävivät vuonna 1993 Oslossa salaisia neuvotteluja palestiinalaisten itsehallintoalueen perustamisesta. Samassa kaupungissa Rabin, Arafat ja Israelin silloinen ulkoministeri Shimon Peres vastaanottivat vuotta myöhemmin Nobelin rauhanpalkinnon.
(STT-DPA)

Pekka Karppinen analysoi tapaamisen merkitystä Huomenta Suomessa (1 30")

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.