Mainos

Päätös Pinochetin syytesuojasta selviää tänään

Päätös Chilen entisen diktaattorin Augusto Pinochet syytesuojasta julkistettaneen tänään. Maan korkein oikeus piti eilen Santiagossa yllätysistunnon, jossa käsiteltiin Pinochetin syytesuoja-tapaukseen liittyviä yksityiskohtia.

Pinochet, Augusto

Viikko sitten oikeuslähteet paljastivat, että korkein oikeus olisi äänestänyt Pinochetia vastaan äänin 11-9. Päätös ei ole vielä kuitenkaan virallinen, sillä joidenkin oikeuden jäsenten on arveltu saattavan muuttaa mieltään ennenkuin päätös on allekirjoitettu.

Jos Pinochetin syytesuoja poistetaan, hän voi joutua oikeuteen vastaamaan syytteisiin sotilasvallan ajan ihmisoikeusloukkauksista. Entistä diktaattoria vastaan on kasaantunut jo ainakin 150 siviilijuttua Chilen eri tuomioistuimissa.

Pinochetin valtakauden aikana 1973-1990 arviolta 3000 ihmistä kuoli tai katosi. Myös tuhannet ihmiset pakenivat Chilestä ulkomaille.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.