Mainos

Paavi julisti kiinalaisia pyhimyksisksi

Paavi Johannes Paavali II on julistanut pyhimyksiksi 120 ihmistä, jotka kuolivat kristillisen uskonsa marttyyreina Kiinassa. Pyhimykseksi julistetuista on suurin osa kiinalaisia, muut Kiinassa toimineita lähetyssaarnaajia.

Kiinan ulkoministeriö esitti heti "äärimmäisen suuttumuksensa" tapahtumasta, kertoi Kiinan virallinen uutistoimisto Xinhua. Kiina on jo aiemmin julistanut, että nyt pyhimyksiksi julistetut olivat rikollisia ja eurooppalaisen imperialismin edustajia.

Kiinan virallisen katolisen kirkon piispa Fu Tieshan puhui Tiananmenin aukiolla pidetyssä juhlassa tänään. Hän sanoi uusia pyhimyksiä "niin sanotuiksi pyhimyksiksi" ja piti heidän julistamistaan loukkauksena ja nöyryytyksenä kiinalaisia katolilaisia kohtaan. Tarkkailijoiden mukaan Kiinan ärtymystä asiassa lisää sekin, että pyhimykseksi julistaminen tapahtui juuri 1. lokakuuta, kommunistisen Kiinan kansallispäivänä.

Kiinan hallituksen hyväksymä katolinen kirkko ilmoittaa katolilaisia olevan Kiinassa neljä miljoonaa. Vatikaanin mukaan Kiinassa on kahdeksan miljoonaa katolilaista, jotka tunnustavat paavin kirkkonsa päämieheksi. He joutuvat harjoittamaan uskontoaan salassa.

(STT-Reuters-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.