Mainos

Paavi kuubalaisille: Palvelkaa ilman ideologiaa

Sadattuhannet ihmiset kokoontuivat Kuuban pääkaupungissa Havannassa kuuntelemaan paavi Franciscusta sunnuntaina.

Vallankumousaukiolla pitämässään messussa paavi kehotti kuubalaisia palvelemaan toisia ilman ideologiaa.

Saarnassaan paavi ei viitannut suoraan Kuuban poliittiseen tilanteeseen tai Kuuban orastavaan lähentymiseen Yhdysvaltojen kanssa. Franciscus toimi itse yhtenä välittäjistä Kuuban ja Yhdysvaltojen suhteiden normalisoimiseen tähtäävissä salaisissa neuvotteluissa viime vuonna.

– Kristittyjä kehotetaan alati panemaan syrjään omat toiveet ja mielihalut sekä vallantavoittelu, ja sen sijaan pitämään huolta kaikkein haavoittuvaisimmista, paavi sanoi.

Hän painotti myös, että palveleminen ei ole koskaan ideologista. Tarkoitus ei ole palvella ajatuksia vaan ihmisiä, Franciscus lisäsi.

Myöhemmin sunnuntaina paavi tapasi Kuuban entisen pitkäaikaisen johtajan Fidel Castron.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.