Mainos

Paavi: Maailmantalous laitettava kuriin uuden valvojan avulla

Paavi Benedict XVI kuuluttaa maailmantalouden valvojaksi uutta globaalia toimijaa, jolla olisi "oikeat hampaat".

Maailmantalous tarvitsee toimielimen, joka auttaa normalisoimaan taloustilanteen ja ennaltaehkäisee tulevia ongelmia, linjaa paavi tänään koko maailman roomalaiskatolisille osoitetussa kirjeessään.

Paavin mukaan YK:n ja kansainvälisten finanssilaitosten on uudistuttava perusteellisesti, jotta kansainvälinen yhteisö saa toiminnalleen "oikeat hampaat" eli konkreettisempia valtuuksia.

Julkaistu Totuuden armo on nykyisen paavin ensimmäinen yhteiskunnallisia asioita koskeva kirje. Hänen kaksi aiempaa kirjettään ovat koskeneet uskonnollisia kysymyksiä.

(MTV3-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.