Mainos

Pakistanin karkkimyrkyttäjää epäillään 30 ihmisen taposta

Pakistanilaisessa leivoskaupassa työskennellyttä miestä epäillään ainakin 30 ihmisen myrkyttämisestä, kertoi poliisi perjantaina.

Khalid Mehmood on tunnustanut panneensa leivoksiin myrkkyä kostoksi kaupan omistavalle veljelleen, joka oli loukannut häntä.  

– Halusin antaa hänelle opetuksen. Olin niin vihainen, että sotkin pullollisen hyönteismyrkkyä leivonnaisiin, sanottiin poliisin julkistamassa tunnustuksessa. 

Punjabin osavaltiossa maan keskiosassa sijaitsevasta kaupasta leivokset osti mies, joka halusi juhlia pojanpoikansa syntymää. Mies menetti leivosten vuoksi henkensä, kuten myös kuusi hänen setäänsä. Kuolleiden joukossa oli viisi lasta.  

Myrkyn epäiltiin ensin joutuneen makeisiin vahingossa, sillä läheisen maatalouskaupan omistaja oli tuonut myrkkynsä leipomoon säilytykseen.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.