Mainos

Pakolaisäiti synnytti merellä: "Newman on onnekas pikku poika"

Nigerialaisperheen äiti synnytti eilen vauvan pelastusaluksessa Välimerellä.

Äiti, isä ja kaksi poikaa olivat matkalla Libyasta Eurooppaan, kun kansainvälisen pelastusoperaatio Aquariuksen laiva poimi heidät kumiveneestä sunnuntaina. Päivä myöhemmin perheeseen syntyi vauva, joka sai nimekseen Newman.

- Onneksi en joutunut synnyttämään kumiveneessä, vaan sain synnyttää paremmassa paikassa, sanoi vauvan äiti Faith Oqunbor.

Viikonloppuna Välimereltä pelastettiin lähes 3 500 ihmistä, kertoo Italian rannikkovartiosto.  Sunnuntaina pelastettiin yli 1 000.

Italiaan saapuvien maahan pyrkijöiden määrä on kasvussa. Italian sisäministeriön mukaan maahan on saapunut noin 124 500 pakolaista ja siirtolaista tänä vuonna. Viime vuonna heitä saapui 122 000.

Yhä useampi valitsee vaarallisen merireitin, koska maarajoja on suljettu. Myös talven lähestyminen lisää yritysten määrää. Elokuun lopulla Välimereltä pelastettiin yli 14 000 ihmistä vain viiden päivän aikana.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.