Mainos

Video: Pakolaisharjoitus kuohuttaa Virossa – naamat mustaksi ja banaani käteen

Virossa järjestettiin viikonloppuna pelastusharjoitus, jossa oletettuja turvapaikanhakijoita joutuu liikenneonnettomuuteen ja pakolaiskeskuksessa syntyy rähinä. Harjoituksen jälkipyykkiä pestään hyvin erikoisen syyn vuoksi.

Järvamaalla Viron keskiosassa järjestettyä harjoitusta seurasivat paikan päällä muun muassa monet maan tv-kanavat. Hämmästys katsojien keskuudessa oli suuri, kun pakolaisia näytelleet tulivat ruutuun. Esimerkiksi pakolaiskeskuksen asukkaiden kasvot oli maalattu vahvoilla väreillä mustaksi ja he söivät banaaneja.

TV3:n video aiheesta lähti elämään omaa elämäänsä sosiaalisessa mediassa. Virolaiset median kuluttajat ovat esittäneen viranomaisille aiheellisen kysymyksen: Mentiinköhän yksityiskohdissa hieman liian pitkälle?

Etelä-Viron pelastuslaitoksen johtaja Ivar Kaldasaun sanoo Viron TV3:n Seitsmesed uudised -ohjelmassa, että tärkeää tällaisessa harjoituksessa on antaa mahdollisista tapahtumista todentuntuinen kuva.

– Tässä tapauksessa tärkeää oli välittää viesti, että nämä ihmiset tulevat toisenlaisesta kulttuurista. Heidän tapansa ovat erilaiset ja se täytyy osata ottaa huomioon, Kaldasaun sanoo.

Poliisista kommentoidaan Postimees-lehdelle, että harjoituksessa mentiin selvästi yli rajan.

Järva-Jaanin kunnanjohtaja sanoo lehdelle, että suurharjoitus tuli tarpeeseen. Kunnanjohtaja Arto Saarin mukaan kritiikkiä muun muassa banaania syövistä pakolaisista on tullut ennen kaikkea sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät osallistuneet harjoitukseen tai nähneet kokonaisuutta.

Saar sanoo kuitenkin, ettei kritiikkiä voi ohittaa, ja että sellaisesta voi aina ottaa oppia.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.