Mainos

Paljastus: Soulin olympialaisten taustalla orjatyötä, raiskauksia ja pahoinpitelyjä

Soulin vuoden 1988 olympialaisia edeltäneet ihmisoikeusloukkaukset olivat laajempia ja julmempia kuin tähän asti on tiedetty, selviää uutistoimisto AP:n selvityksestä.

AP:n väitteet perustuvat satoihin sen tutkimiin dokumentteihin sekä kymmeniin haastatteluihin viranomaisten ja entisten vankien kanssa.

AP:n mukaan Etelä-Koreassa Soulin kaduilta koottiin tuhansia "irtolaisia", pääosin lapsia ja vammaisia, kymmeniin eri laitoksiin. Laitoksista laajin oli nimeltään Brothers (Veljekset), jossa AP kertoo tapahtuneen esimerkiksi raiskauksia ja kuolemaan johtaneita pahoinpitelyitä.

Lisäksi Brothersissa oli yli 20 erilaista tehdasta, joissa orjatyöllä valmistettuja tuotteita lähetettiin myyntiin ainakin Eurooppaan ja Japaniin.

Hallinto ei halua tutkintaa

Ketään ei ole laitettu vastuuseen Brothersissa tapahtuneista raiskauksista ja tappamisista. AP:n selvityksen mukaan asiaa piilottelevat hallinnon korkeimmatkin tahot. Korkea-arvoiset virkamiehet ovat estäneet aiemmat yritykset tutkia tapausta. 

AP kertoo, että tuhannet entiset vangit eivät ole saaneet minkäänlaista hyvitystä, julkista tunnustusta tai anteeksipyyntöä. Tutkintavaatimuksiin nykyinen hallitus suhtautuu kielteisesti sanoen, että todistusaineisto on liian vanhaa. 

AP:n haltuunsa saamien dokumenttien mukaan Etelä-Koreassa oli yhteensä 36 vankilaitosta. Vuonna 1986 vankeja oli yli 16 000, kun viisi vuotta aiemmin heitä oli 8 600. Brotherissa heitä asui noin 4 000. 

AP:n haastattelemat aiemmat vangit ovat kertoneet AP:lle Brothersissa tapahtuneista väkivaltaisuuksista ja raiskauksista. AP onnistui myös haastattelemaan Brothersin toiminnasta vastanneita ihmisiä. 

Brothersin olemassaolo selvisi, kun eteläkorealainen syyttäjä sai vihiä laitoksesta ja lähetti paikan päälle poliisiratsian. Myös hän kertoo AP:lle, että tutkintaa estettiin ja rajoitettiin huomattavasti.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.