Mainos

Pandojen määrä kasvanut roimasti

Isopandojen määrä maailmassa on kasvanut 17 prosenttia viimeisten kymmenen vuoden aikana, kertoo Kiinan hallituksen ja ympäristöjärjestö WWF:n selvitys.  

Luonnossa eläviä isopandoja on nyt 1864. Kaikki elävät Kiinassa ja kaksi kolmannesta luonnonsuojelualueilla Sichuanin, Shaanxin ja Gansun maakunnissa. Suojelualueita on perustettu lisää, ja niitä on nyt 67.  

WWF tukee Kiinan hallituksen työtä perustamalla suojelualueita ja luomalla niiden väliin metsätiloja ja bambukäytäviä, jotka auttavat pandoja löytämään ravintoa ja lisääntymiskumppaneita.  

Selvityksen mukaan pandojen salametsästys on vähenemässä, mutta niitä uhkaavat muun muassa kaivostoiminta, vesivoiman rakentaminen sekä turismi. Varsinkin suojelualueiden ulkopuolella eläviä pandoja uhkaa elinalueiden pirstoutuminen.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.