Mainos

Pappi surmattiin kirkossa Yhdysvalloissa

Pappi surmattiin ampumalla kesken jumalanpalveluksen, kertoo CNN.

Ampuminen tapahtui aamukahdeksalta alkaneen jumalanpalveluksen aikana baptistikirkossa Maryvillessa, Illinoisissa. Asemies käveli kirkon etuosaan, jossa hän ampui batistiseurakunnan pastori Fred Wintersiä kolme kertaa. Poliisin mukaan ampujan ase oli tämän jälkeen jumiutunut. Aseen jumiuduttua ampuja yritti surmata itsensä esiin kaivamallaan puukolla.

Seurakuntalaiset onnistuivat pysäyttämään surmaajan taklaamalla tämän lattiaan. Kaksi seurakuntalaista haavoittui puukosta ampujaa taklatessaan.

Välikohtauksessa vakavimmin loukkaantuneet, myös ampuja on lennätetty St. Louisin yliopistolliseen sairaalaan.

Ampujan motiivi ei ole vielä tiedossa. Aiemmin CNN uutisoi, että välikohtauksessa olisi ammuttu viittä henkilöä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.