Mainos

Pensaspalot ylettyivät Sydneyyn

Viranomaiset ovat määränneet yhden Sydenyn esikaupunkialueen asukkaat poistumaan kodeistaan uhkaavan metsäpalon alta.

Australian suurinta kaupunkia jo pitkään piirittäneet palot ylsivät varhain aamulla ensimmäistä kertaa itse kaupungin alueelle.

Pelastusviranomaiset kuvasivat kaupungin pohjoislaidalla sijaitsevan Pennant Hillsin asuntoalueen liepeillä syttyneitä uusia paloja erittäin vakaviksi. Lähiöalue sijaitsee noin 20 kilometrin päässä kaupungin ydinkeskustasta.

Evakuointeja päätettiin suorittaa myös kahdella muulla paikkakunnalla, joiden asukkaiden turvallisuutta helteiden, kuivuuden ja kovien tuulten lietsomat metsä- ja pensaspalot uhkasivat. Sydney on ollut viime päivät sitkeiden metsäpalojen saartama lähes kaikista ilmansuunnista.

Palot lähtivät liikkeelle joulun alla, ja osa niistä oli ilmeisesti sytytetty tahallaan. Kaikkiaan Australiassa on rekisteröity tänä jouluna satakunta metsäpaloa, jotka ovat tuhonneet ainakin 150 kotia. Vakavilta loukkaantumisilta on kuitenkin toistaiseksi vältytty.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.