Mainos

Perheenäiti löytyi kahden viikon katoamisen jälkeen elossa – poliisi etsii sieppauksesta kahta naista

Kaksi viikkoa kadoksissa ollut perheenäiti on löytynyt Pohjois-Kaliforniassa. 34-vuotias kahden lapsen äiti Sherri Papini katosi lenkkeillessään kotinsa lähistöllä. Hänet löydettiin peräti yli 200 kilometrin päässä paikasta, jossa hänet viimeksi nähtiin. Asiasta kertoo CNN. 

Autoilija oli tunnistanut Sherri Papinin tien laidassa varhain torstaina aamulla.
– Hän on nyt turvassa, vakaassa tilassa ja saa lääkehoitoa sairaalassa, jonka nimi halutaan vielä tässä vaiheessa pitää salassa. Hän on yhdessä miehensä kanssa, kertoo paikallinen poliisi Tom Bosenko.

Papini on kertonut viranomaisille, että hänet kidnapattiin, mutta hän pääsi pakenemaan vankeudesta. Viranomaiset etsivät nyt kahta naista epäiltynä vapaudenriistosta. 
Sieppauksen motiivia ei vielä tiedetä. Poliisi selvittää asiaa.

Papini katosi 2. marraskuuta. Hänestä saatiin parin viikon katoamisen aikana vain vähän johtolankoja. Puhelin ja korvanapit olivat ainoita esineitä, jotka löydettiin katoamisen jälkeen. Ne löydettiin polulta läheltä Papinin kotia.

Papini oli nähty vielä katoamispäivän aamuna lenkillä kotinsa lähistöllä. Myöhemmin samana päivänä hänen miehensä Keith saapui tavallista hiljaisempaan kotiin. Hän kertoi CNN:n haastattelussa, että selvisi nopeasti, että heidän 2- ja 4-vuotiaita lapsiaan ei oltu sinä päivänä haettu lainkaan päiväkodista. Keith teki katoamisilmoituksen vaimostaan vielä samana päivänä. 

– Kun vaimoni puhelin löytyi kotimme lähistöstä, tiesin, että hänet on siepattu, Keith haastattelussa.

Sherri Papinin sisar kertoi Sherrin olevan paras äiti maailmassa, eikä hän koskaan tekisi mitään tällaista lapsilleen. Perheen isä on suojellut lapsia koko kolmen viikon ajan ja ollut kertomatta heidän äitinsä katoamisesta. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.