Mainos

Perun vaaleja ei lykätä

Perun presidentinvaalien toinen kierros pidetään alkuperäisen suunnitelman mukaan sunnuntaina.

Viranomaisten mukaan vaalit pidetään siitäkin huolimatta, että opposition ehdokas Alejandro Toledo on ilmoittanut vetäytyvänsä kisasta.

Kansallinen vaalikomitea hylkäsi lukuisten ulkomaisten tarkkailijoiden vaatimukset vaalien lykkäämisestä. Toledo on syyttänyt istuvaa presidenttiä Alberto Fujimoria vaalivilpistä ja vaatinut vaalien lykkäämistä. Lykkäämistä on vaatinut myös Amerikan maiden järjestö OAS.

Perun pääkaupungissa Limassa oli päivän mittaan useita väkivaltaisia mielenosoituksia.
(AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.