Mainos

Perusta löytyi uusi inkakaupunki

Perussa on löydetty inkakulttuurin aikainen vuoristokaupunki. Inkojen eristetty linnakekaupunki löytyi Andien vuoriston eteläosasta, yli kolmen kilometrin korkeudesta.

Andien rinteiltä löydettyä kaupunkia pidetään suurimpana inkakulttuurin löytönä lähes 40 vuoteen. Tutkijat uskovat, että paikka on yksi viimeisistä tukikohdista, joista käsin inkat vastustivat espanjalaisia valloittajia 1500-luvulla.

Nyt löytynyt kaupunki sijaitsee runsaan 30 kilometrin päässä kuuluisasta Machu Picchun inkakaupungista. Brittiläinen arkeologi paikallisti kaupungin sattumalta kolmisen vuotta sitten ollessaan opastamassa turistiryhmää alueella.

- Kaupunkia ympäröivät valtavat vuorenhuiput. Lumiset huiput olivat inkoille pyhiä paikkoja, sanoo inkatutkija Peter Frost.

Rauniot koostuvat noin sadasta erilaisesta rakennelmasta.Tällä hetkellä yhdeksän arkeologin ryhmä sovittelee yhteen palasia, jotka tuovat runsaasti lisätietoa inkakulttuurista. Suuremmista aarrelöydöistä tutkijat eivät elättele toiveita, sillä aikojen saatossa haudanryöstäjät olivat löytäneet tiensä tähänkin paikkaan.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.