Mainos

Perustuslakituomioistuin: Egyptin parlamentti hajotettava

Egyptin parlamentin alahuone on hajotettava ja maassa tulee järjestää uudet vaalit, sanoo maan perustuslakituomioistuimen puheenjohtaja.

Tuomioistuin linjasi tänään, että kolmasosa alahuoneen paikoista jaettiin vaaleissa perustuslain vastaisesti. Kyse on paikoista, jotka vaaleissa oli tarkoitettu riippumattomille ehdokkaille. Vaalilakia muutettiin kuitenkin ennen vaaleja siten, että puolueiden jäsenten sallittiin kilpailla näistä paikoista.

Egyptin parlamentissa enemmistö on uskonnollisilla puolueilla.

Maassa otettiin eilen jälleen käyttöön poikkeuslaki, joka lakkautettiin kaksi viikkoa sitten. Sitä ennen poikkeuslaki oli voimassa yli 30 vuoden ajan.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.