Mainos

Philadelphian junaturman syy hämärän peitossa

Yhdysvalloissa viranomaisilla ei ole toistaiseksi mitään arviota eilisillan tuhoisan junaturman syystä.

Terrorismi tai törmäys toiseen junaan on kuitenkin jo suljettu pois laskuista.  

Washingtonista New Yorkiin matkalla ollut juna suistui raiteilta Philadelphiassa puoli kymmenen aikaan illalla paikallista aikaa. Onnettomuus sattui kaarteessa Port Richmondin alueella junan jo lähdettyä kaupungin asemalta.  

Philadelphian pormestarin mukaan viisi ihmistä sai heti surmansa ja noin 60 loukkaantui. Heistä yksi menehtyi vammoihinsa sairaalassa, ja useita on kriittisessä tilassa.

– Tämä on kertakaikkisen katastrofaalinen sotku, en ole nähnyt ikinä mitään vastaavaa, pormestari Michael Nutter kuvaili näkyä lehdistötilaisuudessa.

– Me emme tiedä, miksi näin tapahtui.

Kaikki junan vajaat kymmenen vaunua suistuivat raiteilta, osa kääntyi kyljelleen ja osa ylösalaisin. Ainakin yksi vaunuista oli romuttunut täysin.

Amtrak-yhtiön mukaan junassa oli noin 240 matkustajaa ja viisi henkilökunnan jäsentä. Suurin osa matkustajista selvisi vähäisin vammoin ja kykeni poistumaan itse vaunuistaan.

Sadat pelastustyöntekijät etsivät yön pimeydessä mahdollisia loukkaantuneita vaunuista ja niiden läheltä.

"Ihmisiä ja tavaroita lenteli"

Viimeisessä vaunussa matkustaneen Daniel Wetrinin mukaan ihmisiä, istuimia ja matkatavaroita lenteli ympäriinsä ilmassa junan kaaduttua.   

– Kaksi ihmistä päätyi matkatavarahyllylle yläpuolellamme, Wetrin kertoi CNN:lle.

Ravintolavaunussa matkannut entinen kongressiedustaja Patrick Murphy arvioi junan matkanneen onnettomuushetkellä noin sadan kilometrin tuntivauhtia.

Onnettomuus sattui Amtrakin vilkkaalla koillisreitillä. Yhtiö on perunut kaikki reitin vuorot toistaiseksi. Myös onnettomuuspaikan raiteet tuhoutuivat.

Philadelphian pormestari Nutter arvioi, ettei junaliikennettä kaupungin kautta saada uudelleen käyntiin vielä tämän viikon aikana.  

  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.