Mainos

Philae-laskeutuja heräsi eloon pitkän horroksen jälkeen

Komeetan pinnalle marraskuussa laskeutunut ja pian sen jälkeen horrokseen vaipunut Philae-luotain on yllättäen antanut ensimmäiset elonmerkit yli puoleen vuoteen.

Euroopan avaruusjärjestön (Esa) sivuilla kerrotaan, että laskeutuja viesti viime yönä seurantatiimin kanssa puolentoista minuutin ajan ja lähetti Maahan yli 300 tiedostoa. Esan mukaan vaikuttaa siltä, että laskeutuja on vironnut jo jonkin aikaa sitten, mutta ei ole saanut yhteyttä Maahan.

Rosetta-luotaimen kyydissä Tshurjumovin‒Gerasimenkon komeetalle matkanneen Philaen laskeutuminen ei täysin onnistunut. Se jäi komeetalla varjoiseen paikkaan, mikä vaikeutti aurinkokennojen toimintaa ja akkujen lataamista.

Philae on myös lähettänyt ensimmäiset tviittinsä sitten marraskuun viralliselle Twitter-tililleen. Ensimmäisissä viesteissä laskeutuja kyselee, kauanko on ollut unessa. Philae kertoo olevansa edelleen väsynyt mutta innoissaan päästessään palaamaan töihin.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.