Mainos

Pieni merenneito-patsas matkustaa Kiinaan

Kööpenhaminan maamerkki Pieni merenneito -patsas matkustaa Kiinaan. Patsaan on määrä koristaa Tanskan paviljonkia vuoden 2010 Shanghain maailmannäyttelyssä.

Hanke on kohdannut Tanskassa vahvaa vastustusta. Osa poliitikoista on ollut sitä mieltä, ettei Pienen merenneidon kaltaista tärkeää maamerkkiä voida viedä ulkomaille puoleksi vuodeksi.

Kööpenhaminan kaupunginvaltuuston enemmistön kerrotaan nyt kuitenkin taipuneen Kiinan-matkan kannalle. Lopullinen äänestys asiasta järjestetään 19. helmikuuta.

Sadattuhannet ihmiset käyvät vuosittain ihailemassa Hans Christian Andersenin sadun pohjalta veistettyä patsasta. Pieni, vain 125 senttiä korkea merenneito on odotellut prinssiään Kööpenhaminan sataman edustalla vuodesta 1913.

Patsas on joutunut aiemmin kokemaan kovia: se on menettänyt päänsä kahdesti ja käsivarsikin leikattiin irti kerran.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.