Mainos

Pieni radioaktiivinen vuoto ydintutkimusreaktorissa Norjassa: "Täysin vaaraton ympäristölle"

Norjalaisessa ydintutkimusreaktorissa on sattunut pieni radioaktiivinen vuoto, kertoi Norjan säteilyturvakeskus tiistaina 

Reaktorihallissa oli vuodon sattuessa alle kymmenen ihmistä. He saivat kuitenkin niin pienen säteilyannoksen, ettei siitä pitäisi olla heille vaaraa. Ketään ei viety sairaalaan, eikä säteilyä päässyt ulos reaktorihallista. 

Vuoto tapahtui Haldenissa Kaakkois-Norjassa lähellä Ruotsin rajaa maanantaina, mutta siitä kerrottiin viranomaisille vasta tiistaina. Reaktori oli tiistaina edelleen suljettuna, koska vuotoa ei ollut saatu täysin hallintaan. Säteilyviranomaisten mukaan vuoto on niin pieni, ettei siitä ole haittaa ympäristölle. 

Vuodon syy ei ollut selvillä, mutta sen arveltiin johtuneen teknisestä viasta.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.