Mainos

Pietarinkirkossa muistutettiin kristittyjen nykyisestä vainosta

Kristittyjen tämän päivän vaino nousi esille Vatikaanin Pietarinkirkossa Kristuksen kärsimykselle omistetussa jumalanpalveluksessa pitkänäperjantaina.

Palvelusta johti paavi Franciscus, mutta saarnan piti isä Raniero Cantalamessa.

Cantalamessa viittasi Keniassa kiirastorstaina tapahtuneeseen verilöylyyn, jossa Al Shabaab -järjestön militantit tappoivat muun muassa kristittyjä. Hän mainitsi myös äärijärjestö Isisin mestaamat yli 20 Egyptin koptikristittyä Libyassa.

Hän tuomitsi maailman instituutioiden ja yleisen mielipiteen välinpitämättömyyden kristittyjen surmien edessä.

Jerusalemissa kristityt pyhiinvaeltajat eri puolilta maailmaa kulkivat kivettyä Via Dolorosaa pitkin Pyhän haudan kirkolle. Osa kulkijoista kantoi mukanaan suuria puisia ristejä.

Perjantaina alkoi myös juutalaisten pääsiäinen, jonka aikana muistellaan muinaisten israelilaisten vapautumista Egyptin orjuudesta.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.