Mainos

Piina ajelehtimaan jääneellä risteilijällä päättyi: "Jossain vaiheessa haju oli kamala"

Merelle tulipalon vuoksi ajelehtimaan jäänyt loistoristeilijä Carnival Splendor on saatu maihin. Alun perin risteilijä oli tarkoitus hinata Meksikon Ensenadaan, mutta laiva päätettiin myöhemmin hinata sen sijaan San Diegoon.

Risteilijä saatiin rantaan torstaina aamulla noin puoli yhdeksältä paikallista aikaa. Ensimmäiset matkustajat pääsivät maihin noin tuntia myöhemmin.

Matkustajien tunnelmat maihin päästessä vaihtelivat, mutta yhteistä kaikille oli helpotus kokemuksen päätyttyä.

- Laivalla ei ollut suurta paniikkia. Kaikki olivat rauhallisia ja yrittivät suhtautua tilanteeseen parhaalla mahdollisella tavalla. Ihmiset pelailivat esimerkiksi korttia käytävällä, koska ainoat toimivat valot olivat siellä, risteilymatkustaja Jackie Harlan totesi uutistoimisto AP:n haastattelussa.

Yksi suurimmista kiusoista risteilyllä oli vessojen toimimattomuus ja se, ettei laivalla ollut juoksevaa vettä.

- Osa vessoista saatiin toimimaan ensimmäisen päivän aikana, mutta moni vessoista ei kuitenkaan toiminut koko matkan aikana. Lisäksi ihmiset sairastuivat ja oksentelivat, jossain vaiheessa koko ruokailualue haisi oksennukselta ja pilaantuneelta maidolta. Jossain vaiheessa haju oli todella kamala, kertoi laivalla matkustajana ollut Ken King.

- Voit kuvitella millaista on, kun yli 4000 ihmistä ei ole pystynyt kylpemään ja vessat eivät vedä. Tilanne oli aika paha, ja siksi osa ihmisistä nukkuikin käytävillä, kuvaili puolestaan Jason Kirkish.

Osa matkustajista suhtautui kuitenkin tilanteeseen huumorilla.

- Se oli hauskaa, ihmiset olivat todella rentoja ja miehistö oli aivan mahtava, kehui Candice Van Leeuwen.

Matkustajat eivät jääneet kokemuksesta myöskään katkerasti.

- Ilman muuta tulen takaisin laivalle, Peg Fisher totesi.

- Saimme ilmaisen matkan ja aion käyttää sen. Todennäköisyys sille, että jotain tällaista sattuisi uudestaan, on aika pieni.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.