Mainos

Pikkuinen kengurunpoikanen tipahti emonsa pussista – eläintenhoitajan sinnikkyys pelasti Muffinin

Saksalaisessa eläintarhassa pieni kengurunpoikanen putosi emonsa pussista. Nyt eläintenhoitaja huolehtii siitä ja toimii emonkorvikkeena.

Eläintenhoitaja Michael Engelmann näki kuinka pikkuinen poikanen putosi emonsa pussista. Pieni poikanen ei onnistunut hyppäämään takaisin pussiin, eikä tuore emo osannut sitä sinne auttaa. Engelmann otti poikasen hoiteisiinsa.

- Luonnossa sellainen johtaisi poikasen kuolemaan, mutta eläintarhoissa näin käy vuosittain. Silloin eläintarhan henkilökunta kasvattaa poikasta, kunnes se ja emo voidaan jälleen yhdistää, Engelmann sanoo.

Muffiniksi nimetty poikanen nukkuu kangaspussukassa ja tykkää olla sylissä, kun sitä ruokitaan. Ruoka-aika on kahden tunnin välein, kelloon katsomatta.

- Muffini saa painoa lisää noin 10 grammaa päivässä. Nyt se painaa 715 grammaa, Engelmann kertoo tyytyväisenä.

Toukokuussa Muffini pääsee muiden kenguroiden aitaukseen. Silloin koittaa myöskin poikasen ja emon jälleennäkeminen. Eläintarhan henkilökunta kertoo olevansa toiveikas jälleennäkemisen suhteen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.