Mainos

Uskomaton selviytymistarina: 3-vuotias katosi puolipukeisena Siperian metsiin – sinnitteli 3 vuorokautta

3-vuotias poika on selviytynyt hengissä oltuaan kolme vuorokautta kadoksissa Venäjän Siperiassa. 

Tserin Doptshutia etsittiin mittavassa etsintäoperaatiossa Piy-Khemskyn alueelta Siperiassa, The Siberian Times -lehti kertoo. Poika oli kadonnut kotikylästään Kutista ilmeisesti seurattuaan koiranpentua, joka oli lähtenyt karkuteille. 

Siperian taigalla olosuhteet ovat syksyiseen vuodenaikaan haastavat. Lämpötila painui yöllä jopa pakkaselle, eikä pojalla ollut päällään paksumpia päällysvaatteita. 

–  Tilanne oli hyvin vaarallinen. Läheisen Mynas-joen vesi on hyvin kylmää ja virtaama kova. Mikäli lapsi tipahtaa sinne, se on varma kuolema, etsintöjen johtaja Aias Sariglar sanoi.

Alueella on myös monia villieläimiä. 

– Alueella on susia ja karhuja metsässä. Karhut keräävät parhaillaan ravintoa talven varalle ja ne voivat hyökätä mihin tahansa mikä liikkuu, etsinnöistä vastannut Saryglar jatkoi.

Puun alle suojaan

Kolme vuorokautta metsässä olleella Tserin-pojalla oli ollut mukanaan hieman suklaata, jonka hän oli syönyt ensimmäisenä päivänä. 

Tserin oli hakeutunut metsässä suuren puun alle nukkumaan, jossa hän oli pysynyt kuivana. Poika löytyi lopulta etsintäpartion huutaessa hänen nimeään kolmen kilometrin päässä kotoaan.

- Hän tunnisti setänsä äänen ja huusi hänelle takaisin. Sedän halatessa poikaa oli hän ensimmäiseksi kysynyt onko hänen leikkiautonsa kunnossa, alueen johtaja Sholban Kara-Ool kertoi.

Koko kylä aikoo juhlia metsästä selvinnyttä poikaa. Kyläläiset antoivat pojalle toiseksi nimeksi Mowgli susien kanssa kasvaneen sarjakuvasankarin mukaan. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.