Mainos

Pitbull raateli 4-vuotiaan – kymmenet tuhannet vaativat, ettei koiraa lopeteta

Yhdysvalloissa Arizonassa kuohuu erikoinen taistelu pikkupojan raadelleen koiran puolesta.

Helmikuun 20. päivä nelivuotias Kevin Vicente joutui pahoin koiran raatelemaksi. Pikkupoika oli mennyt naapuritalon pihalle, jossa hän oli ottanut käteensä pitbullin vieressä olleen luun. Luutaan puolustanut koira oli hyökännyt pojan kimppuun aiheuttaen tälle vakavia vammoja. Koira oli ollut pihalla kiinni ketjussa.

5-vuotias Mickey-koira otettiin tapauksen johdosta viranomaisten haltuun ja sitä uhkaa nyt lopettaminen.

Mickeyn hengen säästämiseksi on kuitenkin käynnistetty useampikin nettikampanja ja tapausta puidaan nyt myös oikeusistuimessa, kertoo Washington Times.

Facebookissa Mickeyn puolesta kampanjoiva sivusto on kerännyt jo yli 44 000 tykkäjää, nettiadressin koiran pelastamiseksi on puolestaan allekirjoittanut yli 47 000 henkilöä.

Kenen vika?

Koiran puolesta kampanjoivat toteavat, etteivät he aseta koiran henkeä pojan edelle.

– Tässä eivät ole vastakkain Kevin ja Mickey, koiraa oikeudessa edustava asianaja John Schill kommentoi.

– Mickeyn tappaminen ei vie pois Kevinin kipuja tai vammoja. Tässä tapetaan ainoastaan viaton koira.

Schill edustaa ilmaiseksi Lexus Project-järjestöä, joka kerää varoja koirien puolesta käytäviin oikeustaisteluihin. Schill syyttää tapauksesta henkilöä, jonka oli pitänyt vahtia nelivuotiasta poikaa tämän äidin ollessa töissä.

– Jos aikuiset olisivat olleet paikalla, tätä ei olisi tapahtunut. Nyt tapauksesta yritetään syyttää yksinomaan Mickeyä.

Eläinaktivistien kampanjointi on aiheuttanut myös vastareaktion. Arizona Rebulic-lehden pääkirjoituksessa eläinaktivisteja syytettiin siitä, että heidän tärkeysjärjestyksensä on pielessä.

– Tässä tapauksessa Kevinin tulisi olla aina ensisijalla. --- Jos yli 37000 ihmistä tykkää raakamaista koiraa tukevasta Facebook-sivusta, ainakin samanverran ihmisiä tulisi tukea lasta.

Washington Timesin mukaan Mickeyn tapausta puidaan oikeusistuimessa 25. maaliskuuta. Parhaillaan koira on eläinsuojassa, jossa se tullaan myös lopettamaan, mikäli oikeus niin päättää.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.