Mainos

Pitbullit tappoivat nelivuotiaan – koirien omistajalle murhasyyte

Yhdysvalloissa 41-vuotias mies on saanut murhasyytteen, miehen neljän pitbullin raadeltua 4-vuotiaan pojan kuoliaaksi Detroitissa.

Koirien omistajaa syytetään toisen asteen murhasta, kuolemantuottamuksesta ja kuoleman aiheuttaneiden vaarallisten eläinten hallussapidosta, kertoo CNN.

Mies on kiistänyt syyllisyytensä.

Pikkupojan kuolemaan johtanut hyökkäys tapahtui viime viikolla, kun poika oli ollut kävelemässä kadulla yhdessä äitinsä kanssa.

Koirat olivat hyökänneet kaksikon kimppuun ja raahanneet pojan aidan ali omistajansa pihalle. Poika löydettiin pihalta selällään makaamasta isoja haavoja kehossaan.

Paikalle hälytetty poliisi ampui kolme koirista paikan päällä. Neljäs otettiin viranomaisten haltuun ja on sittemmin lopetettu. Syyttäjänviraston mukaan koirien tiedettiin ongelmallisiksi naapurustossa ja ne olivat karkailleet aitauksestaan ennenkin.

Syyttäjä Kym Worthy näkee, että koirien omistajan toiminta tapauksessa tukee murhasyytteitä.

– On todellista vähättelyä sanoa, että tämä tapaus on riipaiseva esimerkki vastuuttomasta lemmikin omistamisesta.


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.